Tässä lomaviikon loppuosan päiväkirja. Osa 1 löytyy täältä!
5.4.2023
Eihän se flunssa yhdessä päivässä vielä mihinkään kadonnut, mutta ibuprofeenin ja teen voimin lähdettiin liikkeelle taas. Kurkku ei enää ollut kipeä, joten olo oli ihan siedettävä. Tukkoinen olo oli vaan kiivennyt päähäni ja nenä vuoteli.
Olimme käyneet edellisenä päivänä autovuokraamossa sopimassa, että hakisimme pienen Peugeotin aamulla. Vuokraamon omistaja oli ensitöikseen neuvonut meille kivan reitin saaren halki etelärannikolla ja lupaillut, että näköalat ovat upeita niin perillä kuin matkan varrellakin. Aamiaisen jälkeen pakkasimme siis aurinkovoiteen sun muut tarpeet mukaan ja lähdimme noutamaan päivän menopeliä.
Pieni punainen Peugeot kuljetti meidät mutkaisia, kapeita teitä pitkin yhä ylemmäs paikalliseen vuoristoon. Olen melkoisen toivoton tapaus, mitä tulee suunnistamiseen, mutta selvisimme matkasta ilman suurempia ongelmia. Vuoriniityillä laidunsi lammaslaumoja ja siellä täällä näytti olevan pikkuisia kirkkoja. Varmaankin historiallisista syistä paikkoja Jumalanpalvelukseen löytyy sieltäkin, missä kaikki muut palvelut ovat kilometrien päässä! Toki aina välillä tuli vastaan huoltoasemia ja pienen pieniä kyliä.
Reittimme kulki Kourtaliotiko Canyonin läpi, jossa näköalat olivat upeat. Tien vieressä oli pari muutaman auton mentävää levennystä, joihin muitakin oli pysähtynyt ihailemaan maisemia. Haukoin henkeä, huokailin ihastuksesta ja tuijotin kallioita ja viheriöiviä laaksoja kuin pikkulapsi jouluna!
Ensimmäinen varsinainen etappimme oli Préveli Beach. Itse ranta jäi pitkälle alapuolellemme, sinne olisi kyllä päässyt, mutta eipä siellä uimareita näkynyt vielä tähän aikaan vuodesta. Yhä flunssaisena mäkien kiipeily oli mulle myös vähän rankkaa. Mutta ne näköalat! Turkoosi meri aukeni alapuolella ja sitä reunustivat kasvillisuudesta viheriöivät vuoret (en itse asiassa ole varma, onko vuori oikea sana näille verrattain matalille tuntureille, mutta menköön. Pahoittelut, jos olen ihan väärässä!). Antaa kuvien puhua puolestaan.
Prévelin jälkeen suuntasimme noin vartin ajomatkan päässä olevalle Paliakisin rannalle. Joimme kahvit ihan rannan vieressä kuunnellen aaltojen kuohua. Kävimme jopa vähän kokeilemassa vettä – ei se kovin kylmältä sormiin tuntunut! Aallot tosin meinasivat saada mut kiinni, piti lähteä äkkiä pakoon…
Tämän jälkeen suuntasimme autovuokraamon suosituksen mukaisesti pieneen Spílin kylään syömään lounasta. Aurinko paahtoi pilvettömältä taivaalta, kun nautimme kanaa ja kebabia terassilla. Siellä täällä vilahti taas kissa jos toinenkin.
Spílin jälkeen, reissun viimeisenä kohteena ajoimme Patsosin rotkoon, jossa oli erimittaisia ja -tasoisia patikkareittejä. Flunssaisena kävi helpollekin etapille kiipeäminen voimille, mutta näkymät olivat henkeäsalpaavat! Metsän pohjalla solisi puro ja puut olivat kuin satumetsässä. Kuvittelin mielessäni Sormusten herran Legolaksen ja kumppanit kirmaamaan puiden siimekseen.
Tämä reissu oli varmasti loman unohtumattomin kokemus, hyvin vahva suositus siis auton vuokraamiselle ja saaren etelärannikon katselmukselle!
Päiväreissun jälkeen söimme illallista oman hotellimme ravintolassa. Seisovassa pöydässä oli paikallisia herkkuja, kuten viininlehtikääryleitä, ja kiitettävästi myös kasvisvaihtoehtoja!
6.4.2023
Uskaltauduin hyvin rauhalliselle aamulenkille. Juoksu kulki kohtalaisesti, mutta vettä satoi ja tunsin, etten kyllä ole vielä treenikunnossa.
Lähdimme aika myöhään hotellilta liikkeelle, sillä säässä ei ollut kehumista, eikä mielekästä tekemistä oikein ollut tarjolla. Söimme hotellin lähistöllä tavernassa, jälleen ihan hyvää paikallista ruokaa.
Päätin lähteä ostoksille katselemaan tuliaisia kotiväelle ja ehkä itsellekin jotain pientä. Kumma kyllä, tämä ohjelmanumero ei ollut mieheni lemppari, vaan hän jäi hotellimme terassille istuskelemaan, hehheh! Ostoskatu lähti ihan hotellimme vieressä olevan aukion kulmalta.
Oli hauska nähdä, että katu, joka ensinäkemältä oli vaikuttanut vain yhdeltä hivenen kiemurtavalta väylältä, risteilikin sinne tänne. Yhdessä kohtaa kävelin niin kapeaa katua pitkin, että mietin, miten kummassa talot olikin rakennettu niin lähekkäin! Tämä oli kuitenkin tosi tunnelmallinen pikkukatu, sellainen, joita saattaa nähdä elokuvissa. Mahduin etenemään kadulla mauste- ja korukauppojen ja divarien seassa aivan hyvin, varmaan koska se suurin turistiryntäys on edessä vasta kesäkuukausina (millaistahan siellä kadulla silloin on, huhhuh!).
Mukaan tarttui perinteisiä kreikkalaisia matkamuistoja, kuten mausteita, oliiviöljyä ja rakia. Istuin sitten lasilliselle pitämään sadetta erään kahvilan katetulle terassille. Viereinen pöytä oli tyhjä lukuun ottamatta istuintyynyllä mukavasti kerällä nukkuvaa kissaa, kuinkas muutenkaan. Viinihetkeni kokohota olikin, kun kisu meinasi tipahtaa tuolilta, mutta kääntyi sitten vain muina kissoina ympäri ja jatkoi uniaan.
Illemmalla suuntasimme taas mieheni kanssa yhdessä sisemmälle kaupunkiin, niiden kapeimpien kauppakujien ohi, ja löysimme ravintolan, jonka terassi oli mukavasti vähän erillään sisätilasta. Sisällä oli vähän enemmänkin porukkaa, mutta terassi oli tyhjä, ja saimme sen kokonaan itsellemme. Tarjoilija kertoi päivän kalansaaliista, ja päädyimme molemmat tilaamaan sen. Kala tarjoiltiin, kuten pari päivää aiemmin toisessakin paikassa, niin että kalan pää kökötti pystyssä pitkulaisen lautasen toisessa päässä. Toisessa päässä oli pyrstö, eli lautasella oli ikään kuin koko kala. Tämäkin fisu oli tosi maittavaa ja samoin lisukkeet. Paistetut vihannekset olivat ihania ja riisikin oli jotenkin tosi hyvää. Ainoa vaan, että emme pystyneet ihan kaikkea syömään, kun kalan oheen tuotiin sekä riisiä, että perunaa.
Jälkiruoaksi talo tarjosi kohokkaat suklaakastikkeella. Ennen ateriaa pöydän vieressä pyöri kissa, joka selvästi oli tottunut siihen, että täältä saa ruokaa. Tämän katin tarjoilija hätisti pois, mutta ruokailumme ajan toinen, vähän pienempi yksilö tuli vahtaamaan pöytämme viereen. Jouduimme oikein sanomaan sille, että pöydälle et hyppää. Jännää sinänsä, että tämä nimetön kreikkalainen tuntui ymmärtävän kieltoja paremmin, kuin meidän oma, 6-vuotias siisti sisäkissa…
7.4.2023
Olin edellispäivän ostosreissulla kysellyt postimerkkejä kolmesta eri kioskista. Mistään ei niitä löytynyt. Hotellin respa tiesi sitten neuvoa, missä on lähin postitoimisto, josta niitä ainakin saisi. Suuntasimme siis yhdessä sinne. Toimiston ulkopuolella seisoskeli muutamia ihmisiä odottamassa jotakin. Astuin itse ujosti sisään toimistoon saadakseni vuoronumeron. Numerolaite löytyi heti oven vierestä, mutta kaikki tekstit olivat vain kreikaksi. Sanoin jo vähän epätoivoisena miehelleni, että ei tästä tule nyt yhtään mitään, kun laite vaati jotain numerokoodiakin! Toisella yrittämällä löysin sitten puolivahingossa painikkeen, jolla laitteen sai englanninkieliseksi, ja sain kuin sainkin numerolapun kouraani. Jonossa näkyi olevan aika tarkalleen 20 asiakasta ennen mua, eikä tosiaankaan näyttänyt siltä, että toiminta olisi kovin vikkelää. Mieheni lähti naapurissa sijaitsevaan kahvilaan hakemaan meille kahveja, ja jäin yksin odottamaan postin edustalle.
No, eipä aikaakaan, kun ulkopuolella jonottavat viitottiin sisälle, ja ovi laitettiin lukkoon! Hämmentyneenä selitin englanniksi, että mieheni on tuolla hakemassa kahvia, ja että tässähän taitaa kestääkin aika kauan. Näin jälkikäteen kreikkalaisten reaktiot olivat aika suloisia: ”Come in, we don’t bite in Greece!” sekä täysin tyyni toteamus: ”Yes, slow.” Varsinkin tämä jälkimmäinen sanottiin sellaiseen sävyyn, kuin kyse olisi siitä, että taivas on sininen. Kaikki olivat täysin tyyniä ja odottelu oli heille ilmeisesti kuin toinen luonto. Mieheni ilmestyi kahvit kädessään lasioven taakse. Viittoilin hänelle, että nyt en oikein tiedä mitä tapahtuu, ja näytin myös, että ovi on lukossa. Yksi tyynistä kanssaodottajista viittoi mulle kohteliaasti, että tuossa on vapaa tuoli, jos haluat istua. Siihen sitten istahdin ja viestittelin niin oven ulkopuolelle, kuin koto-Suomeenkin, että nyt on kyllä kummallinen meininki!
Puolisen tuntia sain siellä postitoimistossa istua. Lopulta sain postimerkit käteeni, itse tässä toimituksessa meni hädin tuskin minuutti. Merkit olivat myös tosi edullisia, hintaa taisi olla 2 euroa per merkki. Sisällä odotellessani oli ovella käynyt muutamakin paikallinen, mutta he eivät päässeet sisään. Mieheni oli kahvilla odotellessaan googlannut, että posti meni kiinni klo 14, eli olimme tulleet sinne juuri viimehetkellä, ja sen takia ovet oli suljettu! Ulos pääsin jostain melko epävirallisesta sivuovesta. Olipahan ainakin tosi autenttinen paikallinen kokemus!
Lounaaksi söimme burgerit ja sitten käppäilimme rauhakseen ympäriinsä. Ehkä johtui pääsiäisestä, että tosi monet paikat, jotka turisteja saattaisivat kiinnostaa, olivat kiinni. Olimme suunnitelleet kävelevämme parin kilometrin päässä olevaan luonnonpuistoon, mutta onneksi huomasimme jo ennen lähtöä, että se oli mennyt kiinni jo yhdeltä. Tekemisen puutteessa muistin kartasta nähneeni, että hotellin lähellä oli jokin delfiinipatsas. Menimme siis katsomaan sitä, ja istuskelemaan merenrantaan. Kortitkin saatiin postiin, nyt kun ne merkitkin oli lopulta hommattu!
Viimeisen illan kunniaksi oli kiva laittautua ja käppäillä pieniä kapeita kujia pitkin etukäteen arvostelujen perusteella valittuun Asikiko-ravintolaan. Muutkin näyttivät lukeneen arvosteluja, sillä porukkaa oli paljon. Mahduimme kuitenkin istumaan mukavasti ulkona ja tilasin alkuun Aperol Spritzin, joka ainakin mulle henkii vahvasti kesää! Alkuruoaksi otimme yhdessä valkosipulileipää, kuten oli muodostunut viikon aikana tavaksi. Oikein hyvää oli, mutta virhe siinä mielessä, että puolessa välissä pääruokaa olin jo aivan kamalan täynnä. Pääruokani oli sienirisotto, ja todella hyvä sellainen. Harmi, että maha alkoi ilmoitella, että kohta halkean, nyt riitti kiitos!
Ravintola oli tunnelmallinen ja ruoka, kuten sanottu, tosi hyvää. Viilenevässä illassa henkilökunta kantoi pöytämme viereen toisen lämpölampun (takanani oli jo yksi) ja loppua kohden oli kyllä tuskallisen kuuma istuskella, varsinkin maha ihan täynnä. Tämä oli selvästi tosi suosittu paikka, ja tarjoilijoilla oli kädet täynnä töitä. Kerran tai pari jouduimme muistuttamaan, että hei, saadaanko jo ne viinit tai se lasku. Jälkkärikohokkaat ja rakit tuotiin kuitenkin taas pyytämättä pöytään, on the house. Kaiken kaikkiaan Asikiko oli siis positiivinen kokemus, hyviä makuja ja paljon elämää ympärillä!
8.4.2023
Kävin pienellä, rauhallisella kävelyllä ennen aamiaista. Olo oli ihan ok, mutta yön aikana kertynyt lima pyrki keuhkoista ulos kovina yskänpuuskina. Olin jo edellisenä iltana laittanut tavarani jokseenkin kasaan, joten aamupalan jälkeen jäi vielä aikaa loikoilla ennen kuin huone oli luovutettava klo 12. Hotellilla oli matkatavarahuone, johon saimme viedä matkalaukut säilytykseen. Paluulentomme lähti vasta myöhään illalla, joten oli vielä reilusti aikaa oleilla tutuiksi käyneissä maisemissa. Kaikki oli kylläkin jo aikalailla nähty, ja päivä oli pilvisen harmaa ja vähän sateinenkin. Kävimme syömässä läheisessä tavernassa souvlakit ja sitten päädyimme istumaan hotellin terassille, kuinkas muutenkaan! Koetimme katsella netistä, josko Haniassa olisi jotain nähtävää, mutta mieheni kokemuksella Kreetan kaupungit muistuttavat kaikki kovasti toisiaan. Lisäksi olisimme joutuneet raahaamaan siellä matkalaukkuja mukana, tai vaihtoehtoisesti ajelemaan taksilla edestakaisin viemään laukut lentokentälle ja sitten takaisinpäin Hanian kaupunkiin. Eikä se sääkään ollut sellainen, että tekisi kauheasti mieli edes liikuskella.
Viiden-kuuden aikaan haimme lopulta laukkumme säilytyshuoneesta ja otimme taksin kohti lentokenttää. Ajomatkan aikana oli kiva katsella maisemia vielä kerran. Vuorimaisemat olivat ihania, rinteillä laidunsi lampaita ja näinpä muutaman paikallisen, pienen, ketterän vuohenkin. Tien vieressä oli siellä täällä postilaatikon kokoisia ”minikirkkoja”. Perhelippu-blogi tiesi kertoa, että nämä ovat muistomerkkejä, tai sitten pyhitetty tielläkulkijoita suojeleville pyhimyksille.
Hanian lentokentällä aika meni limua ja kahvia juodessa ja kirjaa lukiessa. Bag drop lennollemme alkoi verrattain myöhään, mutta tämä kenttä taitaa olla sen verran pieni, että kapasiteettia ottaa laukkuja odottamaan koneeseen lastausta kovin ajoissa ei varmaan ole. Jonottaminen bag dropiin oli naurettavan hidasta, varsinkin kun jostain syystä jonot olivat muodostuneet kolmesta tiskistä vain kahteen reunimmaiseen. Keskimmäiselle tiskille ei jonottanut kukaan. Lopulta mieheni teki rohkean liikkeen ja marssi keskimmäiselle tiskille. Monet muut matkustajat seurasivat esimerkkiämme, joten tämä oli varmaan pyörinyt monen muunkin mielessä. Saimme laukut luovutettua ja pääsimme turvatarkastuksen kautta kentän toiselle puolelle.
Viimeinen ateriani Kreetalla oli lentokentän ainoasta avoimesta pikaruokalasta ostettu patonki. Se oli suoraan sanoen aika surkea esitys. Vitriinissä koko päivän lojuneen leivän kannikan välissä oleva parmesaani muistutti kumia, ja leipä lämmitettiin haalean kädenlämpöiseksi. Ilta oli jo pitkällä, alkoi väsyttää ja tätä rouskuttaessa olin aika kiitollinen siitä, että huomenna aamulla saan syödäkseni ihan tavallista Reissumiestä! Kentän tax free-myymälästä tuli ostettua vielä viimeisiä tuliaisia ja herkkuja kotiin.
Lento kotiin sujui niin hyvin, kuin on mahdollista, kun väsyttää, eikä oikein osaa nukkua istualtaan. Selkääkin alkoi särkeä, kun päivän aikana oli tullut istuttua niin paljon. Saavuimme Helsinki-Vantaalle etuajassa, saimme laukkumme ensimmäisten joukossa, haimme Alepasta sitä Reissumiestä, ja hurautimme taksilla kotiin. Oma sänky, paras sänky!
Parasta Kreetalla
- Maisemat ja luonto. Upeita, varsinkin vuoristossa! Rinteillä laiduntavat ketterät pienet vuohet. Turkoosi Välimeri, puut ja kukat, perhoset. Kaupunkimaisemakin on tunnelmallinen varsinkin iltaisin; satamien valot ja palmujen siluetit auringonlaskussa.
- Paikallinen ruoka. Suunnilleen kaikissa ravintoloissa, joissa kävimme, oli tarjolla paikallisia viinejä ja juustoja. Ainakin meidän hotellillamme jokaisen viinilasillisen tai oluen seuraksi tuotiin myös hedelmiä, juustoja tai leikkeleitä. Ja, kuten odottaa saattaa, saarella saa syödäkseen niin hyvää tuoretta kalaa ja muita mereneläviä. Nam! Tuli maistettua myös perinteisiä paikallisia: kreikkalainen salaatti, lihapullat, souvlaki.
- Paikallisissa, ei-niin-turistirysä-ravintoloissa palvelu oli todella ystävällistä. Monesti kysyttiin, mistä olemme kotoisin ja saatettiin pahoitella huonoa säätä. Rakia ja pienet jälkkärit sai monessa paikassa pyytämättä.
- Myös hotellimme Kyma Suites Beach Hotel oli oikein hyvä valinta. Ylimmän kerroksen huoneessamme oli kaikin puolin viihtyisää ja ihana, iso parveke. Hotellilla oli kuntosali ja pieni uima-allas (jonka vesi tosin oli kamalan kylmää!). Sijainti oli ihanteellinen ja henkilökunta avuliasta ja mukavaa – mulle esim. tuotiin kuumaa vettä pyytämättä, kun huomattiin, että yskin kovasti!
- Irtiotto arjesta; tekemistä ei ole loputtomiin, ja mielikin pääsee lepoon. Aika oman tärkeimmän ihmisen kanssa oli ihanaa.
Suositukset
- Fortezza -linnoitus oli ihana, kuin paikallinen Suomenlinna minikoossa. Aikuisen pääsylippu maksoi 4 €.
- Auton vuokraaminen oli helppoa, Rethymnonin rantakatua kävellessä vastaan tuli useampikin autovuokraamo. Pienen Peugeotimme päivähinta oli 60 € ja sillä pääsimme näkemään saaren uskomattomia näköaloja.
- Remezzo -seafoodravintola rantakadun päässä, veden äärellä. Illallinen oli reissun hintavin, mutta niin hyvä! Tuoreet merenelävät olivat herkullisia.
- Asikiko -ravintolan ruoka oli maittavaa ja tunnelma kiva enemmän vilskettä kaipaavalle! Tämä oli suosittu paikka, jonka löysimme Google Mapsilla.
- Paikallisissa tavernan tyyppisissä ravintoloissa ruoka oli edullista ja hyvää, ja valittavaa listalla usein monipuolisesti.
Huonointa Kreetalla
- Aktiivista lomaa kaipaavalle tämä kevät ennen rantasesonkia ei ollut ihan paras aika saarella vierailuun. Loppuviikkoa kohden huomasimme, että suunnilleen kaikki lähistön nähtävyydet sun muut oli jo koluttu läpi. Lisäksi monet paikat olivat tosi huonosti auki, mm. luonnonpuisto, johon meidän oli tarkoitus suunnata meni kiinni jo klo 13. (Jos en olisi tullut kipeäksi, olisin juossut enemmän ja viettänyt varmaan aikaa vaikka hotellin pienellä allasosastolla. Tavallaan kipeälle oli ihan hyvä, ettei nähtävää ollut lähistöllä kauheasti, niin ei jäänyt harmittamaan!)
- Nopeaa toimintaa kaipaavalle ei kreikkalainen mentaliteetti välttämättä sovi; postitoimistossa meni 35 min, eikä edes puhuta siitä lentokentällä jonottamisesta!
