Hei, olen Heljä, oman elämäni supersankari

Olen monesti sanonut, että jos nimi on enne, niin minun nimeni pitäisi varmaan olla Sattuu Ja Tapahtuu. Siitä juontaa siis tämän blogin nimi.

Olen suorittajaluonne, stressaamisen maailmanmestari ja aika toivoton häslä. Yhteisen lounaan jälkeen on selvää, missä kohtaa pöytää minä olen istunut; se on se kohta, jossa kastiketta on pöydällä ja leivänmuruja pitkin ja poikin. Olen myös mustannut varpaani kävelemällä omaa laukkuani päin, ja suuntavaistoni (tai siis, sen puute) on tuttavapiirissä jo yleinen vitsi.

Hiljattainen esimerkki edesottamuksistani:

1. Unohdin ostaa metrolipun ehtojen mukaisesti, joten latasin lipun appista vasta metroon astuessani. Tarkastusmaksuhan siitä tuli.

2. Tein työpäivän jälkeen hikitreenin salilla, ja tietenkin vasta tyytyväisenä pukkariin palatessani vilkaisin peiliin. Levinnyt ripsiväri oli tehnyt minulle mitä upeimman panda-lookin… Luoja ties mitä siinä on kanssatreenajilla käynyt mielessä.

3. Aamulenkillä käydessäni otin kotiavaimeni irti avainnipusta, jotta kannettavaa olisi juostessa vähemmän. 12 tuntia myöhemmin, palatessani kotiovelle työpäivän ja ostosreissun jälkeen, tajusin että niin, siellähän se kotiavain on yhä kotona ruokapöydällä. Eli vielä tunnin reissu hakemaan äidin luota avain isän asuntoon, missä oli vara-avain minun kämppääni.

4. Ajelin metrolla ajatuksissani pysäkin ohi (tätä minulle käy useammin kuin kehtaan edes myöntää, samoin kuin sitä että lähden täysin väärään suuntaan…).

5. Sirpaleet tuottaa onnea, eikö niin..? No toivotaan ainakin niin, sillä tässä huushollissa on nyt rikottu lasinen lampunvarjostin ja pieni posliinilautanen, molemmat kolmen päivän sisään. Lautasesta en voi syyttää kuin omaa hutiluuttani, lampun osalta syy on kyllä 80% kissani (hän se vasta persoona onkin, kuulette hänestä myöhemmin lisää!).

6. Toisen sanonnan mukaan naisen käsilaukusta on mahdotonta löytää mitään. Olen itse todennut tämän olevan tuskallisenkin totta toistuvasti, ja hiljattain tästä on tehnyt vielä hitusen kiusallisempaa se, että omaisuuteni löytäjä on poikkeuksetta ollut uusi poikaystäväni.

Ja nämä olivat siis kahden viikon sisältä. Kyllä, kaikki nämä.

Huolimatta siitä, että vaikutan tietyllä tapaa aika toivottomalta tapaukselta, pidän itseäni kuitenkin aika reippaana ja jopa aikaansaavana tyyppinä. Tärkeimpiä asioita, joita olen 30-vuotisen elämäni varrella oppinut, on se että itselleen täytyy osata nauraa (sen ehkä näkee jo yllä olevasta listasta, että välillä minun on kertakaikkiaan pakko ainakin yrittää suhtsutua itseeni huumorilla). Rakastan kirjoittamista, ja ajatus tästä blogista on pyörinyt mielessäni jo hyvin pitkään. Joten, tässä sitä nyt mennään!

Luvassa on, arkipäivän töppäilyjeni ohessa tietysti, juttua ainakin rakkaista harrastuksistsni ratsastuksesta ja juoksusta sekä edelläkin mainitusta kissastani, Hänen Ylhäisyydestään Ginnystä. Haaveenani on myös julkaista jonakin päivänä romaani – ehkä bloggaaminen auttaakin minua avaamaan sanaisen arkkuni niin että Prinsessan sisar näkee vielä joskus päivän valon!

You never know, if you never try!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s