Rentoutumisen vaikeus

Olen sellainen ihminen, jolle on älyttömän vaikeaa vain olla paikallaan tekemättä mitään. Iltojen rennot tuokiot Netflixin ääressä ovat ikään kuin palkinto päivän uurastuksesta, mutta niistäkin tuppaa tulemaan vähän syyllinen olo.

Vaikka yrittäisin maata vain hiljaa edes 15 minuuttia töiden jälkeen, mun mieli lähtee laukalle ja pian olenkin jo päässäni tehnyt ostoslistan ja aikatauluttanut seuraavan päivän. Olen todella kova stressaamaan ja to do -listojen teko onkin mulle jonkinlainen keino yrittää hallita niitä tilanteita, kun tuntuu että kaaos on valloillaan. Kun näen listattuna kaiken, mitä pitäisi hoitaa, se toki helpottaa asioiden organisointia, mutta toisaalta voi olla että sen listan tuijottaminen vain pahentaa stressiä…

Sanotaan, että elämä on sellaista millaiseksi sen tekee. Vaikka harrastukset ja kissa tuovat lisähaasteensa arjen pyörittämiseen ja aikatauluihin, en vaihtaisi niitä mihinkään. Mulle se paras rentoutumiskikka voikin olla hengitellä rauhassa metsässä hevosen selässä, tai käydä lenkillä. Näistä saa toki endorfiineja, mutta silti välillä mietin, että tekisikö hyvää yksinkertaisesti vain olla tekemättä yhtään mitään…

Tähän pimeään vuodenaikaan olen väsynyt, kuten varmasti tosi moni muukin. Kai kyseessä on sitten syyllisyyden ohella Fear of Missing Out eli tutummin fomo, kun nyt tätä kirjoittaessani makaan pyjamassa ja villasukissa meikittömänä kotona perjantai-iltana. Koronavuosi on toki tuonut tähän oman mausteensa, ja on varmasti vastuullista ja järkevää pysyä vain kotona. Mutta jos jätettäisiin korona kuvasta ulos, niin mua varmasti ainakin vähän kalvaisi tunne, että olen varmaan hirveän tylsä, kun nyt vaan lojun täällä.

Siivotaan syyllisyys pois

Palatakseni rentoutuessa vaivaavaan syyllisyyden tunteeseen; en tiedä olenko ainoa, jolla tämä ajoittain purkautuu kummallisena siivousvimmana. Pyrin toki pitämään kotini sellaisessa kunnossa, että poikaystävän tai vaikka omat vanhemmat kehtaa päästää ovesta sisään (vanhemmat ovat kuitenkin nähneet mun sotkujani jo yli 30 vuoden ajan, joten luotan siihen, että he eivät ihan vähästä järkyty. Lukioaikaan äiti sanoi, että huoneeni muistuttaa mustalaisleiriä. Uskon, ettei tilanne ole enää nykyisin ihan näin paha.) Mutta toki, kun illat menevät harrastaessa ja varsinkin tosiaan tähän pimeään aikaan uni on mulle ensiarvoisen tärkeää, niin kyllä niitä tiskejä kasaantuu altaaseen ja kylpyhuone on ajoittain vähän rajun näköinen (tähän selitys on rakas kissani). Kummallinen siivousvimma iskeekin mulle useimmiten illalla, kun olen ajatellut että nyt pesen hampaat ja menen vaikka sänkyyn lukemaan kirjaa. Ajatuksena on, että hemmetti, tiskaanpa nyt ennen sitä vaikka parit haarukat ja lasit tuosta pois. Tai vien roskat. Tai pyyhin edes tuon kylppärin peilin… Siitä se ajatus sitten lähtee, ja 20 minuttia myöhemmin löydän itseni hinkkaamasta maanisesti vessan ovenkahvaa. Enkä pysty lopettamaan, ennen kuin kaikki kissanruokaroiskeet on poistettu ja vessa tuoksuu kukkasilta.

Tästä tuli mieleeni, että olen ehkä jonkin asteinen kontrollifriikki. Sekin selittänee osaltaan, miksi rentoutuminen on niin vaikeaa. On jotenkin pelottavaa päästää vaan kaikesta irti. Jollekin yritin tätä joskus selittää sanomalla, että pelkään, että jos lähden sille tielle, niin mitä jos herään yhtenä aamuna 300-kiloisena ja ketjupolttavana naisena, joka lakkasi välittämästä mistään? Todella äärimmäisyyksiin viety mielikuva, I know. Vilkas mielikuvitus ja vähän turhankin pitkälle viedyt uhkakuvitelmat ovat myös seikkoja, joista tunnistan itseni oitis. Ehkä niistä lisää sitten joskus toiste!

Lievittämään neuroottisia siivousvimmoja kehitin jossain vaiheessa itselleni kahdeksan minuutin pikasiivoukset. Kahdeksan minuuttia siksi, että suunnilleen sen verran kestää kuunnella pari kivaa biisiä. Laitan siis hyvää musiikkia soimaan, ja teen parin biisin mittaisen pikaisen pintasiivouksen. Ehkä voisin yrittää hyödyntää tätä myös yleisesti rentoutumisessa. Kahden biisin ajan rentona makoilu ja vaikka hengitysharjoitukset tuskin tekisivät mulle mitään muuta kuin hyvää.

Hengitä sisään, ulos…

Taivas yksin tietää, tai jaksaa muistaa, miten tästä elämästä tuli näin suorituskeskeistä. Rentoutuminen ja rauhoittuminen ovat mulle selvästi asioita, joissa kaipaan vielä harjoitusta. Elixian Online Trainingissa on onneksi vartin ohjattuja meditaatioita, jotka olen kokenut aika mukaviksi. Tuntuu tavallaan hassulta ajatella, että ihan vaan hetkessä läsnäoloon ja hengittämiseenkin saa apuvälineillä ihan uuden ulottuvuuden! Ehkä vielä jonain päivänä uskallan kesken juoksulenkinkin pysähtyä vaikka ihailemaan kukkasia tai kaunista auringonlaskua ajattelematta, että se ”pilaa suorituksen”.

Vaikka se välillä harmaita hiuksia aiheuttaakin, on Ginny silti mun lemppari rentoilukaveri!

Unen tarve mulla on suuri varsinkin tämän pimeyden keskellä. Loppukaneetiksi lupaankin pyhästi, että menen tänään ajoissa nukkumaan. Ja hengitän syvään. Onneksi meillä Ginnyn kanssa kuuluu iltarutiineihin, että Hän tulee mun päälle kehräämään kun käydään nukkumaan. Ainakin hetkeksi se laittaa pysähtymään ihan vaan paikoilleen!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s