Onneksi uniongelmani ovat nykyään lähinnä lyhytkestoisia, ehkä noin viikon kurjimuksia. Mutta aina sellaisen viikon koittaessa olo on kaukana hehkeästä.
Klo 21.00 Ai että kun väsyttää. Ihanaa mennä peiton alle. Luen vähän vielä kirjaa. Haen mukavan asennon.
22.00 Käyn vielä vessassa, sitten valot pois, korvatulpat päähän ja pää tyynyyn. Uni tulee varmasti aika pian, oli niin aktiivinen päiväkin.
22.30 Joku kävelee päälläni. Häntä kutittaa niskaani. Korvan juuresta kuuluu tulppien vaimentama pieni maukaisu. Tule tähän viereen, kulta, nukutaan yhdessä. Kohta kissan selkä on kiinni nenässäni ja on pakko asettautua uudelleen, jotta pystyn hengittämään. Noh, ainakin lemmikki kehrää kainalossa onnellisena.
23.30 Missä se uni nyt taas on? Mieskin on jo tullut viereeni ja alkanut tuhista rauhaisaa unta. Käyn vielä vessassa ja juon vähän vettä, sitten vaan päättäväisesti silmät kiinni, kyllä se uni tulee. Pakkohan sen on tulla.
1.00 Meillä on hirveä riita. Ja tekemistä on kauheasti. Millä mä ehdin hoitaa tämän kaiken? Ja tallille olisi pitänyt lähteä jo puoli tuntia sitten! Paitsi että… On yö. Olen omassa sängyssäni. Ei yöllä tarvitse mennä ratsastamaan. Eikä me olla riidelty. Kaikki on hyvin! Nukahdin siis, sehän on hyvä merkki. Paitsi että on kulunut hädin tuskin tunti edellisestä kellon vilkaisusta, eikä musta tunnu yhtään siltä, kuin olisin nukkunut. Voi perkele…
1.30 Vatsalle. Kyljelle. Selälle. Ei… Lapaluun vierestä kutittaa. Pakko niistää nenä. Voi uni, missä olet? Miksi tämä on näin vaikeaa!?
2.30 Levottomat jalat. Hyvässäkään asennossa ei tunnu hyvältä. Lampaita on laskettu 250 asti, mutta vaikka ne kuinka pomppisivat, niin eivät nekään tuo mulle unta. Ja nyt tulee hikka. Korvatulpat alkavat kutittaa.
3.00 Revin korvatulpat kuumottavista korvistani ja juon vettä. Niin hirveä hikka, että tuntuu että koko sänky heiluu. Raahaan peittoni sohvalle, etten herätä miesparkaa, jonka kello soi jo neljän tunnin päästä.
3.15 Väsyttää ihan kamalasti. Mutta kun en kerran saa unta, niin tekisi melkein mieli alkaa vaikka siivota. Heräisiköhän mieheni, jos ihan hiljaa alkaisin viikata kuivumassa olleita pyykkejä eteisestä?
3.30 Olen löytänyt ja tallentanut LinkedInissä kaksi työpaikkaa, joihin voisin hakea, kirjoittanut ylös kolme asiaa, jotka pitää hoitaa huomenna – tai siis tänään – ja käynyt läpi mielessäni koko opiskelu- ja työhistoriani. Jos vaan olisin 11 vuotta sitten valinnut toisin, en varmaan nyt makaisi tässä hereillä miettien paniikinomaisesti, mihin elämäni on menossa!!
4.00 Puhelin pois. Tiedän, ettei sinivalo ainakaan auta nukahtamisessa. Niistän nenäni. Juon vähän vettä. Olisi vähän nälkäkin. Mutta yritetään nyt ensin nukkua.
5.00 Tunti katosi jonnekin, ilmeisesti siis nukahdin taas hetkeksi. On kai sekin jotain. Ulkona alkaa tulla pikkuhiljaa valoisaa. Pitäisikö mennä oikein aikaiselle aamukävelylle?
5.05 Kuuluu maukaisu, ja tunnen kuinka Hänen Kuninkaallinen Korkeutensa pomppaa jalkoihini. Taputan rintaani, tule mussukka tähän mamin kanssa, eiköhän me yhdessä saada vielä vähän nukuttua. Kissa viihtyy siinä noin 30 sekuntia, kiipeää sitten sohvan selkänojalle, siitä lipaston päälle, kohta on jo sohvapöydällä… Mikä se on? Ei, älä syö sitä!
5.25 Kissa lääppii parvekkeen ovea ja hoilaa matalavireistä komennussävelmää. Siellä on liian kylmä, usko nyt jo…
5.30 Käyn vessassa, vilkaisen Hesarin otsikot. Olen täysin hereillä ja epätoivoinen. Kömmin takaisin sänkyyn mieheni viereen. Hän kysyy, pitikö kuorsaus minut hereillä. Ei, se on vain tämä rakas ystäväni Insomnia.
7.20 Miehen herätyskello soi ja hän menee suihkuun. Kissa ilmoittelee äänekkäästi, että Kruununprinsessoilla olisi aamiaisaika. Myöhäistän omaa herätystäni tunnilla ja vedän peiton korviin. Nukuttaa, mutta ei kuitenkaan nukuta.
8.30 ”Heippa, kulta, mitäs sulla olikaan tänään ohjelmassa?” No se riippuu siitä, mikä päivä tänään on? Onko pakko tehdä mitään? Enkö voisi vain nukkua vaikka viikkoa putkeen?
9.50 Sama kai se on raahata luunsa keittiöön aamukahville. Tänään on siis maanantai, eli pitää kirjoittaa, oikolukea ja käydä personal trainerin kanssa hikoilemassa. Mitä luulette, onko mulla energiaa tehdä tänään ennätys maastavedossa? Peilistä katsoo tyyppi, josta ei ole ihan varma, onko se ihminen vai mikä. No, ainakin nuo punertavat silmäpussit näyttävät sen verran raskailta, että ehkä riittää, jos jaksan vetää ne maasta.
Ehkä ensi yö onnistuu paremmin…
