Kun en enää jaksanut

Uupumus on nykyään monien huulilla. Välillä tuntuu, että joku palaa loppuun suunnilleen joka viikko. Töitä on liikaa tai osaaminen ei riitä. Sellainen tuntuu olevan se yleisin tarina. Itselläni töitä oli kyllä paljon, mutta osaamista ja paloa olisi ollut toisenlaiseen työnkuvaan. Menemättä sen syvemmin oman uupumukseni syntyyn, halusin kuitenkin kirjoittaa siitä nyt, kun aallonpohjasta on noin… Continue reading Kun en enää jaksanut

Mikä maa, mikä valuutta?

Blogini on viettänyt hiljaiseloa jo noin yhdeksän kuukautta. Mutta nyt rikotaan hiljaisuus ja tehdään katsaus siihen, mitä kaikkea on tapahtunut. 2022 oli mulle henkilökohtaisesti sellainen vuosi, että enpä tule sitä kaipaamaan. Vuoden vaihtuminen tuntui helpottavalta, jotenkin puhdistavalta. Siltä, että ehkä puhtaalta pöydältä aloittamalla päästäisiin ns. uuteen nousuun. Vuosi 2022 alkoi uupumusoireilla. Ihan heti en itse… Continue reading Mikä maa, mikä valuutta?