Koronavuoden juoksukooste

En varmasti ole ainoana sitä mieltä, että herran tähden, miten hullu vuosi tämä on ollut! Koronan ohella mun kohdalla myös ihan monilla peruselämän osa-alueilla. Mutta juoksullisesti tämä oli mulle oikein hieno vuosi; kruunun jalokivenä tietysti Helsinki Marathon.

Poikkeusvuoden mitalisaalis.

Juoksutapahtumien puolesta vuosi starttasi helmikuussa GoreTex Winter Runin 10km merkeissä. Reittinä oli kaksi kierrosta 5km lenkkiä, ja haasteensa tähän toi se, että reitti ylitti Tähtitorninmäen – siis vieläpä kahdesti. Olen tosiaan juoksijana hidas, eikä pitkän ylämäen puuskuttaminen ylös todellakaan auttanut asiaa. Lisäksi ongelmaksi muodostui jälleen kerran se, että vatsani ei tykkää lujaa juoksemisesta. Sille tuntuvatkin sopivan paljon paremmin esimerkiksi puolimaratonit, joilla voimia joutuu säästelemään, enkä siis pingo niin lujaa kuin kympeillä. Matka mäen päältä alas oli sekin pakko ottaa aika rauhallisesti, jotta en harha-askelella nyrjäyttäisi nilkkaa tai kaatuisi.

Joka tapauksessa tapahtuma oli mukava ja tulokseen olin tyytyväinen. Oli kivaa päästä aloittamaan kausi jo talvella ja näkemään, millaisessa iskussa sitä on tulevan kesän juoksuihin. Muistan ajatelleeni, että 10km parhaasta mahdollisesta tuloksesta sai tällä hyvää osviittaa; tasaisella reitillä kesällä kiitäisin sitten ennätykseen! Tässä kohtaahan ei vielä tiedetty, kuinka pahasti korona pian pakkaa sekoittaisi…

Winter Runin jälkeen kalenterissa piti olla Naisten kymppi, Helsinki City Run ja Helsinki Half Marathon. Puolikkailta olin lähdössä hakemaan omaa ennätystä, ja niiden piti olla hyvää valmistelua kohti elokuun maratonia. Noh, toisin kävi. Puolimaratonin ennätystäni paransin kyllä yli 8 minuuttia, mutta kuten tiedämme, vasta maratonin jälkeen. Kiitos koronan.

Kevät oli aivan hirveän masentava, kun Green Dayn keikka siirrettiin, juoksutapahtumat peruttiin, ravintolat laitettiin kiinni… Riemu oli siis melkoinen, kun kesäkuussa tilanteen helpotettua pääsin taas ihan oikeaan juoksutapahtumaan, ja vieläpä juoksemaan elämäni ensimmäisen 15km kisamatkan. Central Park Run sujui helteisissä merkeissä. Alkumatkasta vähän arveluttikin, että tulikohan nyt lähdettyä pinkomaan liian lujaa, kun on näin hirveän kuuma. Reittinä oli kolme kierrosta 5km lenkkiä. Ensimmäisen kierroksen jälkeen heivasin juoksuvyöni pois, se ei kertakaikkiaan sopinut vauhdikkaaseen juoksuun (maratonilla sama kapistus taas toimitti virkansa oikein mallikkaasti). Loput kaksi kierrosta pingoin sitten mukavan vapaasti reitin varren juomapisteen voimin. Tulokseen olin jälleen tyytyväinen ja ai että, miten ihanaa oli tosiaan päästä taas juoksemaan tapahtumaan!

Väsynyt, mutta onnellinen elämäni ensimmäisen 30km lenkin jälkeen.

Heinäkuussa pingoinkin sitten elämäni pisimpiä treenilenkkejä ja valmistauduin maratonille. Koska olen kova jännittämään, ehdin olla jo lähes varma, että treeniaika loppui kesken ja että 33km kenraaliharkka ei riitä mihinkään. Toisin kävi. Saavuin maratonilta maaliin ajassa 4.50.30, hengissä, rättiväsyneenä ja ikionnellisena. Tästä urakasta kirjoitinkin blogiin jo aiemmin ajatuksiani. Enkä edes traumatisoitunut; seuraavalle maratonille on jo ilmoittauduttu…

Vuoden hienoin hetki.

Maratonin jälkeen eivät syksylle siirtyneet puolimaratonit enää oikein jännittäneet. Ensin juostavalle Helsinki Half Marathonille lähdin iloisin mielin ja juoksinkin kirkkaasti oman ennätykseni. Kahden tunnin alitus jäi noin kahden minuutin päähän, ja maalissa hieman harmitti, etten ollut lähtenyt kirimään aiemmin; tiesin, että olisin pystynyt siihen. Noh, hätähän ei ollut tämän näköinen, sillä vain viikon päästä koitti Helsinki City Run ja revanssin paikka. Perfektionistina kasasin itselleni melkoiset paineet siitä, että nyt se on juostava alle kahden tunnin. Juoksin jälleen oman ennätykseni. Mutta kahden tunnin alitus jäi yhä selvästi haaveeksi.

Ensimmäistä kertaa mulla oli näin selkeä tavoite puolimaratonilla, ja voi kuinka itseäni ruoskin, kun en siihen päässyt. Yleensä juoksutapahtuman jälkeen olen iloinen ja ylpeä, mutta tällä kertaa istuin maassa särpimässä vichyä ja haukkumassa itseäni kuin sitruunan nielleenä. Jälkiviisaasti ajatellen kaksi puolimaratonia viikon välillä ja molemmista oma ennätys ei ole yhtään huonosti. Kahden tunnin alitusta haen sisuuntuneena ja apinan raivolla sitten ensi vuonna.

Puolimaratonin personal best jäi tavoitteesta ja sekös otti päähän!

Kun puolikkaat oli pingottu, piti kauden olla vähän niin kuin paketissa. Sitten menin kuitenkin vielä ilmoittautumaan Halloween Runille 10km matkalle, kun se tuli vastaan edulliseen hintaan. Tajusin etten ollutkaan juossut kympin tapahtumaa sitten helmikuun, eli varsinaisen kesäkauden aikana niitä ei tullut juostua yhtään. Halloween Runille lähdin hyvillä mielin ja tekoverta naamassa ja pirunsarvet päässä tapahtuman hengessä. Oli hauskaa laittautua näin juoksemaan! Vähän nauratti, kun Juhlakaupan myyjä toivotti hauskoja juhlia!

Halloween Runin juoksi alteregoni, itse Piru.

Halloween Run meni sekin oikein mukavasti, mutta jälleen 6-7 km kohdalla vatsani totesi, että nyt ei ole kivaa. Pingoin kyllä oman ennätykseni, mutta jäi harmittamaan, kun tiedän että ilman mahaongelmia olisin pystynyt parempaankin. Tämä onkin yksi kehityskohta, joka täytyy huomioida ensi vuodelle treenatessa.

Halloween Runin jälkeen varsinaiset tapahtumat oli tältä vuodelta taputeltu. Koronavuosi poiki kuitenkin sellaisen hienouden, kuin virtuaalitapahtumat. Tarjoutui mahdollisuus juosta etänä Helsinki10 ja juoksukansaa isosti innostanut Asics World Ekiden -maratonviesti, jolla myös valitsin 10km osuuden. Molemmat virtuaalitapahtumat sujuivat mukavasti, mutta vatsa oli taas hieman ongelmallinen. Maratonviestissä oli kuitenkin hauska oma yhteisöllisyyden vibansa. Juoksin ainoana naisena Finnish Blast -joukkueessa, ja oli tosi hauska kokemus juosta viesti yhdessä imisten kanssa joita olen nähnyt vain Instagramissa. Tsempattiin toinen toistamme ja taisimmepa päästä Suomen joukkueista mitalisijoillekin!!

Muutenkin tämä vuosi antoi juoksullisesti paljon juuri sitä hauskaa yhteisöllisyyttä. Maratonin viimeiset kilometrit juoksin yhdessä naisen kanssa, jonka olin aiemmin nähnyt voivan vähän huonosti. Mielessä kävi, pitäisikö kysyä että onko sulla kaikki ok, mutta huomasin juomapisteen olevan niin lähellä että toimihenkilöt siellä varmasti näkisivät häntä auttaa jos se olisi tarpeen. Vähän myöhemmin nainen juoksikin mut kiinni ja taitoimme loppumatkan jutellen. Hän oli juoksemassa ties kuinka monetta maratoniaan, minä ensimmäistäni. Jaoimme sen asenteen, että periksi ei anneta! ”Mä juoksen, mä kävelen ja mä oksennan, mutta periks mä en anna!”. Maalisuoralla onnittelimme toisiamme hymyssä suin. Oli mahtavaa saada vertaistukea urakan loppumetreiksi!

Helsinki City Runille mennessäni näin puolestaan ratikassa naisen, jolla oli jo juoksulappu kiinnitettynä paidan etumukseen. Hänenkin nimensä oli Heljä! Meitä ei ihan joka päivä tule vastaan, joten kaivoin äkkiä oman lappuni laukusta esiin ja menin näyttämään sitä hänelle, todeten, että hieno nimi sulla! Kävelimme sitten yhtä matkaa tapahtumapaikalle jutellen ja toivotimme toisillemme onnea matkaan.

Jännä juttu, että näitä kivoja kohtaamisia on mahtunut juuri tähän koronavuoteen. Ehkä juoksijatkin pitävät nyt hengessä entistä enemmän yhtä, kun tämä aika koettelee kaikkien jaksamista.

Kokonaisuutena tähän vuoteen voi olla oikein tyytyväinen, vaikka vielä jäikin asioita hampaankoloon. Sehän vaan innostaa jatkamaan treenejä! Tässä tulikin jo sivuttua ensi vuoden tavoitteita, mutta niistä lisää myöhemmin. Nyt taidan lähteä lenkille; kuinkas muutenkaan!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s