Kesäkunto, vanha vihollinen

Kesä on ihanaa aikaa. Luonto on kauneimmillaan ja on ihanaa olla ulkona. Vuosikausia kesän koittaminen on ollut mulle kuitenkin aina vähän vaikea paikka – kun vaatteet vähenee ja enemmän ihoa näkyy, huomaa myös talven aikana kertyneen selluliitin ja kilot.

Todella kärjistetysti sanottu, I know. Se on vain niin kovin kauan ollut mun mielikuva itsestäni. Pikkuhiljaa se on onneksi muovaantunut sitä kohti, että tärkeintä on että tiedostan voivani hyvin ja olevani hyvässä kunnossa. Juoksen yli 100km kuussa, joten miksi mun tarvitsisi ruoskia itseäni siitä, etten näytä Heidi Klumilta?

On maailman helpottavinta huomata että ajattelen nykyään jo ihan oikeasti, että mä olen aikuinen nainen ja mun kehoni on kokenut kanssani koko mun elämän – miksei se saisi näkyä? Polvessa on ruma arpi siitä kerrasta kun liukastuin kunnolla, reisien sivuilla on raskausarpia ja ties mitä kaikkea.

Hienointa on, että kirjoitan tästä vietettyäni vastikään viikon juoksematta. Huhtikuun intervallitreenissä loukattu jalka pamahti sitten kunnolla kesäkuun tokalla lenkillä, ja nyt en tiedä milloin pääsen taas kunnolla juoksemaan. Yliliikkuva polvinivel oli ärtynyt, eikä tilanne ole onneksi yhtään niin paha kuin ehdin pelätä – toivottavasti pian jo lenkkeilen taas, siis vähän enemmänkin kuin 6km viikossa!

Juoksutreenin jäätyä ohjelmasta ehdin käydä jo pariinkin kertaan Kuusijärvellä pulahtamassa.

Valehtelisin jos väittäisin ettei vanha syömishäiriödemoni ole kummitellut mun päässä juoksutauon aikana. Turvotuksesta koitui melkoinen ahdistus viimeksi viikko sitten ja tänään näin itseni töissä hissin peilistä ja mielessä kävi melkoinen litania rumuutta kuvaavia adjektiiveja. Mutta onneksi se ei enää vangitse mua koko päiväksi hirveään ahdinkoon.

Vaikka juoksulenkit pysyisi pisimmilläänkin vartin mittaisina vielä jonkin aikaa, niin onneksi voin uida ja kävellä. Ja onneksi myöskään ratsastus ei ole kivuliasta! Näitä mä aion tehdä, ja tiedättekö mitä? Aion myös syödä jätskiä. Ja karkkia. Ja juoda viiniä terassilla kesäauringossa. Olen aika varma, että vuosien päästä en muistele tästäkään kesästä sitä, miten turvonnut olin tai kuinka kaikki muut näyttivät kukkamekoissaan mua hoikemmilta. Kesä on ihana ja lyhyt, ei tuhlata sitä itseinhon kourissa, vaan tehdään ihania muistoja.

Mä oon ihana, diggaan itestäni ihan sikana
– F

Campinan kanssa nauttimassa kesäaamusta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s