Etenkin synttäreideni aikaan mä tuppaan kovasti pohtimaan elämää ja sitä, millaista joskus aikanaan oletin sen olevan tässä iässä. Usein tulee tunne, että olen jumissa. Etten ole elämässä siellä missä pitäisi. Mähän täytin juuri 31, eikö mun pitäisi olla monilla elämän osa-alueilla pidemmällä? Tästä lähdettiin. Ruuna Extazas satulassaan 8-vuotias Heljä. Eriksnäs, 1998. Mä olen todella herkkä… Continue reading Oma edistys ja sen hahmottaminen
Lady Ginny, First of Her Name
Kun olin pieni, mun vanhemmat kertoili mulle tarinoita edesmenneestä kissastaan. Mustavalkoinen Himskatti-kolli oli ollut mitä ilmeisimmin eläväinen tapaus, joka toi kotiin milloin pyydystämiään myyriä, milloin ”frendejä”, kuten äiti asian ilmaisi. Pikku-Heljä rakasti noita tarinoita. En tiedä minkä ikäinen olin kun totesin, että mäkin haluan oman kissan, mutta varmasti alle kouluikäinen. Kun elämäntilanne vihdoin oli sellainen,… Continue reading Lady Ginny, First of Her Name
Taskuparkkeeraamisen mahdottomuus ja muita kommelluksia
On tullut taas aika raportoida näistä mulle niin kovin ominaisista arkipäivän haasteista ja kommelluksista. Toivottavasti näistä on jollekin pitistystä! Varokaa kaapinovia, ne puree Maanantaiaamuthan on tunnetusti paholaisen keksintö. Tässä ehkä kolmisen viikkoa sitten koin kuitenkin varmaan virkistävimmän maanantaiaamun vähään aikaan, kun ennen jokamaanantaista viikkopalaveria ajattelin tehdä toimistolla jotain yleishyödyllistä ja tyhjentää tiskikoneen. Ihan hyvä ajatus,… Continue reading Taskuparkkeeraamisen mahdottomuus ja muita kommelluksia
Maratoonari on kaikkien kaveri – mietteitä ekasta maratonista
Koronan takia tämä vuosi ei mullakaan mennyt ihan niin kuin oli tarkoitus. ”Tutut ja turvalliset” puolimaratonit oli tarkoitus juosta alta pois treeninä ennen Helsinki Marathonia, joka oli se vuoden suurin haaste. Keväällä epätoivo oli melkoinen, kun rajoituksia iskettiin päälle ja (lempibändin konsertin ohella) juoksutapahtuma toisensa perään siirtyi syksyyn tai jopa ensi vuoteen. Kun tilanne sitten… Continue reading Maratoonari on kaikkien kaveri – mietteitä ekasta maratonista
Aikaiset aamut – uhka vai mahdollisuus?
Muistan elävästi, kun parikymppisenä kävin Ruskeasuon poliisitallilla ratsastamassa. Talviaamuisin maneesivuoro oli kello seitsemän reikäleipä, ja jos treenata halusi niin siihen oli ehdittävä. Yhtenä erityisen inhottavana aamuna marisin isälleni, että kauanko siinä menee, että oppii aamuihmiseksi. Isä sanoi virne suupielessään, että ”kyllä siihen sun kohalla menee vielä toistakymmentä vuotta”. Tämä on meidän huushollissa aamujen perusilme, niin… Continue reading Aikaiset aamut – uhka vai mahdollisuus?
Miten sä jaksat juosta?
Tämä on varmasti tuttu kysymys kaikille juoksuharrastajille. Että miten sä hullu viitsit lähtee hölkkäämään tollasia matkoja, vaikka sitten sateessa! Mulle siitä tuli elämäntapa puolivahingossa. Kaisaniemen juoksu 2019. Seiskaluokalla olin se pullukka tyttö, joka ryömi Cooperin testissä 1300 metriä ja kun seuraavalla liikkatunnilla olisi pitänyt juosta 2000 metriä, niin jotenkin etenin siitä ekan puolikkaan, ja sitten… Continue reading Miten sä jaksat juosta?
Hei, olen Heljä, oman elämäni supersankari
Olen monesti sanonut, että jos nimi on enne, niin minun nimeni pitäisi varmaan olla Sattuu Ja Tapahtuu. Siitä juontaa siis tämän blogin nimi. Olen suorittajaluonne, stressaamisen maailmanmestari ja aika toivoton häslä. Yhteisen lounaan jälkeen on selvää, missä kohtaa pöytää minä olen istunut; se on se kohta, jossa kastiketta on pöydällä ja leivänmuruja pitkin ja poikin.… Continue reading Hei, olen Heljä, oman elämäni supersankari
